Tämä duo on tehnyt yhteisiä esiintymisiä muutaman vuoden ajan, mutta taustalla on vuosikymmenten kokemus.
Atomi on soittanut ja laulanut eri kokoonpanoissa jo yli 25 vuoden ajan, niin laulajana kuin komppikitaristinakin.
Yhteinen musiikkitaival sai alkunsa erikoisella tavalla: Atomi kuuli ensimmäisen kerran Sussun laulavan suihkussa. Kun lauluhetki oli ohi, Atomi nappasi kitaran käteensä ja ehdotti, että kokeiltaisiin samaa kappaletta yhdessä.
Sussu oli ensin hämmentynyt ja unohti jopa laulamansa kappaleen, mutta kun oikea biisi löytyi ja ensimmäiset yhteiset sävelet soitettiin, oli selvää, että keikalle lähdettäisiin yhdessä.
Parin viikon harjoittelun jälkeen he astuivat lavalle ja lopputulos oli loistava.
Sussun matala, lämmin ääni ja kyky ottaa yleisö mukaan on valloittanut monen kuulijan sydämen.
Matkailutie 199
85100 KALAJOKI
P. 08 469 6700
hotelli@lokkilinna.fi